maanantai 19. joulukuuta 2011

Saammeko esitellä: Team Narwhals


Wake Up! 2011 kierroksen voitti Team Narwhals eli Joakim Isoaho ja Nikolas Heikkilä. Helsinkiläinen Joakim opiskelee The English Schoolissa ja espoolainen Nikolas Etelä-Tapiolan lukiossa. Voitto tuli maailman konflikteja käsittelevällä peli-idealla, joka on ennen näkemätön ja nykyajassa erityisen puhutteleva. Tiimi oli voitosta mielissään.

– Voitto tuntui aivan uskomattomalta. Sain sähköpostin koulussa ollessani. Isoa hymyä riitti koko loppupäivän ajaksi, Joakim kertoo. Nikolas tuuletti juoksemalla mielessään luokan ympäri.

Eri lukioissa opiskelevat vanhat ystävykset pitivät yhdessä työskentelyä erityisen mukavana. Kilpailutyön tekeminen sujui hyvin lukuun ottamatta loppumetrien ikävää takaiskua.

– Kannettava ylikuumeni ja sammui kesken kovan työn, ja menetimme suuren osan finaalityöstä. Onneksi jatkoimme työskentelyä ja saimme projektin päätökseeen, Nikolas ja Joakim kertovat.

Voittajat kiittävät kilpailua siitä, että se antaa nuorille mahdollisuuden saada kokemusta liikeidean suunnittelemisesta ja kehittämisestä.

– Kilpailu on aivan loistava idea saada nuoret ajattelemaan omia ideoitaan, pojat toteavat.

Jo kilpailuun ilmoittautumisen yhteydessä Joakim ja Nikolas kiittivät mahdollisuudesta päästä kesätöihin arvostettuun ohjelmistoalan yritykseen. Mahdollisuus toteutuu ensi kesänä, sillä Joakim ja Nikolas saivat palkinnoksi kesätyöpaikat Remedy Entertainmentissa ja Sulakkeessa.

Kuvassa vasemmalta Nikolas Heikkilä ja Joakim Isoaho.

torstai 15. joulukuuta 2011

Wake Up! 2011 voittajat on valittu!

Wake Up! 2011 -kierros on päättynyt. Kilpailun voitti Team Narwhals Helsingistä ja Espoosta puhuttelevalla peli-ideallaan. Kilpailuraati jakoi myös toisen sijan palkinnon turkulaiselle Team AutoMobilelle vakuuttavasta kokonaissuorituksesta kilpailussa. Lisäksi raati antaa kunniamaininnan espoolaiselle Team JusLalle erinomaisesta presentaatiosta.

Wake Up! 2011

  1. Team Narwhals, Helsinki/Espoo
    Joakim Isoaho (The English School) & Nikolas Heikkilä (Etelä-Tapiolan lukio)
  2. Team AutoMobile, Turku
    Jussi Lundstedt (Turun normaalikoulun lukio)


    Kunniamaininta Team JusLa, Espoo
    Andre Juselius & Tommi Lavanti (Pohjois-Tapiolan lukio)

Voittajatiimi Team Narwhalsin opiskelijat Joakim Isoaho ja Nikolas Heikkilä vakuuttivat raadin loistavalla ja ainutlaatuisella peli-ideallaan, joka käsittelee maailman konflikteja uudesta näkökulmasta. Raati kiittää sitä, että peli koskettaa aikaansa ja sisältää runsaasti herkullisia, jalostettavia mahdollisuuksia. Se eroaa vahvasti olemassa olevista vaihtoehdoista ja tarjoaa aidon erilaisen pelikokemuksen (gameplay). Pelin asetelma on vaikuttava ja  dramaattinen.

Kilpailuraati päätti jakaa palkinnon myös toisesta sijasta. Team AutoMobilen Jussi Lundstedt teki läpi kilpailun hyvää ja vakuuttavaa työtä autoiluun liittyvän mobiiliratkaisunsa ympärillä. Raadin vakuuttivat erityisesti selkeä ja jäsennelty esitys sekä se, että idea oli taiten mietitty eri näkökulmista niin kohderyhmien kuin laskelmien kautta.

Raati halusi jakaa myös kunniamaininnan erinomaisesta presentaatiosta. Team JusLan Andre Juseliuksen ja Tommi Lavantin video oli selkeä, reipas ja sopivan humoristinen. Raati kiittää loistavaa myyntivideota selkeistä viesteistä ja vahvasta esittämisestä, jotka veivät itse asian perille.

Kilpailun palkintona jaetaan kilpailun hengen mukaisesti kesätyöpaikat. Niiden kautta tiimiläisillä on mahdollisuus tutustua alan menestyviin yrityksiin ja saada arvokasta tietoa ja kokemusta oman idean eteenpäin viemiseen. Voittajatiimin jäsenet Nikolas Heikkilä ja Joakim Isoaho saavat palkinnoksi kesätyöpaikat Remedy Entertainmentissa ja Sulakkeessa. Toiseksi tulleen yhden miehen tiimin Jussi Lundstedt saa palkinnoksi kesätyöpaikan Sopranossa.

Wake Up! 2011 -liiketoimintakilpailun syksyn mittainen kierros päättyy tähän. Kilpailuraati ja kilpailun järjestäjät haluavat kiittää kaikkia kilpailuun osallistuneita tiimejä ja yhteistyökumppaneita.

– Saimme nähdä paljon hyviä ideoita ja kuulla mielenkiintoisia ajatuksia nuorilta opiskelijoilta. Kilpailukierros toteutui sellaisena kuin se oli tarkoitettu. Tehtävänanto oli hyvin ymmärretty ja palautuneet työt olivat laadukkaita. Olemme iloisia, että nuoret ovat intoutuneet ideoimaan ja pohtimaan yrittäjyyttä, kilpailuraadin puheenjohtaja ja Veturi Venture Acceleratorin Jussi Harvela sanoo.

Päätös Wake Up! 2012:sta tehdään ensi vuoden alussa. Mikäli kolmas kilpailukierros järjestetään, toivotamme kaikki toisen asteen opiskelijat ja oppilaitokset jo nyt tervetulleeksi mukaan. Ideat itämään!

torstai 24. marraskuuta 2011

Wake Up! 2011 -finalistit on valittu

Syksy on kääntymässä talveksi ja Wake Up! -kilpailu lähestyy loppuaan. Kolme vaihetta on käyty ja jäljellä on enää kilpailun finaali.

Olemme kutsuneet finaaliin viisi erinomaista Wake Up! -tiimiä:

Team MobiCar, Turku
Team JusLa, Espoo
Team Ilkan villit, Helsinki
Team Narwhals, Helsinki/Espoo
Team Loca Monkey, Oulu

Finaalityönä on tehdä noin viiden minuutin pituinen video, jolla liikeidea esitellään kuin sitä oltaisiin esittämässä esimerkiksi sijoittajalle. Tiimien tehtävänä on esittää idea luontevasti ja vakuuttavasti siten, että idea ja sen potentiaali tempaavat kuulijan mukaansa. Tehtävä on haastava ja esitystä kannattaakin testata harjoitusyleisöllä ennen videoimista.

Finaalityö palautetaan 5.12. mennessä ja kilpailun voittaja julkistetaan 15.12. Voittajatiimille on ensi kesänä tarjolla työtä pääkaupunkiseudun ohjelmistoalan huippuyrityksissä. Jokainen finaalitiimi saa kilpailutyöstään raadin laatiman palautteen.

Kiitämme jokaista Wake Up! -tiimiä kilpailuun osallistumisesta ja luovasta ahkeruudesta syksyn aikana! Finalisteille toivotamme intoa ja energiaa viimeiseen Wake Up! -tehtävään!

tiistai 8. marraskuuta 2011

Wake Up! -tykkääjä voitti puhelimen

Syyskuun puolivälistä marraskuun alkuun Wake Up! -kisan facebook-sivulla oli käynnissä arvonta, johon saattoi osallistua tykkäämällä kisasivusta. Arvontaan osallistuminen päättyi 1. marraskuuta. Voittaja on selvinnyt! Microsoft Oy:n lahjoittaman HTC Radar Silver -älypuhelimen Windows Phone -käyttöjärjestelmällä voitti Wake Up! -tykkääjä Niina Katariina Laitila. Lämpimät onnittelut Niinalle kilpailutoimiston puolesta sekä kiitos Microsoftille nuorille suunnatun liiketoimintakilpailun tukemisesta myös palkinnoin.

torstai 3. marraskuuta 2011

Ravistellaan ideaa!

Kilpailun toisen vaiheen vastaukset ovat palautuneet. Saimme mielenkiinnolla lukea, miten tiimit ovat vieneet suunnitelmiaan pidemmälle. Monet ovat kiitettävästi verranneet liikeideaansa vastaaviin olemassa oleviin jopa globaalilla tasolla. Se onkin ehdottomasti tarpeen, sillä elämme maailmassa, jossa etenkin teknologiset tuotteet ja palvelut leviävät helposti yli maiden rajojen. Idealla on kilpailua, mutta hyvää ideaa voivat odottaa isot markkinat.

Pelimaailman lisäksi tiimit ovat bonganneet arjesta useita kohteita ja tarpeita, joihin suunnata uudenlaista palvelua. Tiedonkulku, kiire ja liikkuminen sekä väestön ikääntyminen aiheuttavat monia haasteita ja samalla kysyntää haasteita ratkoville palveluille. Vaikka maailmassa paljon onkin jo keksitty, maailma muuttuu, tarpeet uudistuvat ja ratkaisut jalostuvat. Näitä asioita ovat Wake Up –tiimit pohtineet ja aivan oikeasti saattavat sillä tiellä löytää idean, jossa on ainesta pidemmälle vietäväksi.

Nyt käynnistyy kilpailun kolmas ja viimeinen vaihe. Tässä vaiheessa liikeideaa pitää hieman ravistella. Mistä raha tulee? Minkälaisia ovat ideaan kohdistuvat uhat ja riskit? Kriittisessä tarkastelussa kannattaa olla realistinen, vaikka uskookin asiaansa.

Lisäksi viimeisessä vaiheessa keskitytään liikeidean esittämiseen kokonaisuutena. Harva saa yrityksen toimimaan yksin, ilman yhteistyökumppaneita ja rahoitusta. Idea ja yrityksen tarina pitää pystyä kertomaan tiivistetysti siten, että kuulijakin näkee sen, minkä esittäjä jo tietää. Kun kuulija innostuu, esittäjä onnistuu.

Kolmannen vaiheen vastaukset palautetaan 15.11. mennessä. Kaikkien vaiheiden vastausten perusteella finaaliin valitaan 5-10 tiimiä, joille lähetetään kutsut 24.11.

torstai 27. lokakuuta 2011

Ainutlaatuinen idea

Wake Up! -kisassa tavoitteena on tuottaa idea, joka on jollain tavalla uusi. Joko ihan aidosti ennen näkemätön tuote tai palvelu tai sitten merkittävä parannus johonkin jo olemassa olevaan tuotteeseen tai palveluun.

Nopea teknologinen kehitys lisää tehtävän haasteellisuutta, sillä harva meistä onnistuu pysymään kärryillä  maailmalla syntyvistä uusista tuotteista ja palveluista kovinkaan kattavasti. Tämä saattaa johtaa siihen, että ideoimanne tuote tai palvelu on tiiminne mielestä uusi, mutta on tosiasiassa tuotu markkinoille jo hyvän tovin aiemmin.

Miten varmistaa, että idea on ainutlaatuinen? 

Helpointa on lähteä liikkeelle omasta lähipiiristä ja kysellä, kuulostaako idea perheenne ja kavereidenne  mielestä uudelta.

Sen jälkeen kannattaa ihan ajatuksella etsiä tietoa hakukoneista. Miettikää ideaanne liittyviä hakusanoja sekä suomeksi että englanniksi ja tehkää hakuja erilaisilla hakusanayhdistelmillä.

Jos huolellisesti hakemalla ette törmää ideanne kaltaisiin tuotteisiin tai palveluihin tai omassa versiossanne on merkittävä parannus aiempiin, on lähtökohta kunnossa – edellyttäen, että idealle muuten on markkinat löydettävissä.

Wake Up! -kisa käydään tällä kierroksella vaiheittain, joka myös tukee idean jatkuvaa kehittämistä paremmin. Muistakaa, että on pelkästään positiivista, jos kisan loppuvaiheen tuotoksenne poikkeaakin ensimmäisen vaiheen vastauksista – se kertoo siitä, että olette tehneet aitoa tuotekehitystä matkan varrella.

torstai 20. lokakuuta 2011

Ideat ovat itäneet

Wake Up! –kilpailukierroksen 1. vaihe on suoritettu. Kahdeksan ahkeraa tiimiä vastasi määräpäivään mennessä – muita muistuttelimme hieman vielä tänään.

Tiimit esittelivät ideansa vastaamalla sähköisen lomakkeen kysymyksiin. Ensimmäisessä vaiheessa kuvailtiin idea ja selvitettiin, miten se erottuu jo mahdollisista olemassa olevista vastaavista tuotteista tai palveluista. Opiskelijat kertoivat, mikä tekee heidän ideastaan uuden.

Tiimit ovat ideoineet useita pelejä, joissa on mukana uudenlaisia elementtejä. Vastausten joukossa on myös kiinnostavia, teknologiaa hyödyntäviin palveluihin liittyviä aluevaltauksia. Yhdistelmä-kategoriasta on noussut hyödyllisiä ratkaisuja hektisen elämänmenon tarpeisiin. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, miten ideat kehittyvät 2. ja 3. vaiheen aikana.

Seuraavassa vaiheessa tiimejä pyydetään pohtimaan ideaa hieman tarkemmin. Kenelle se on suunnattu ja miksi kohderyhmä kiinnostuisi tuotteesta tai palvelusta ja ryhtyisi käyttämään sitä? Millainen idea tarkkaan ottaen on käytössä? Ja mitä idea parhaimmillaan antaa käyttäjälle? Näihin saamme vastauksia 2. vaiheen määräpäivään 2.11. mennessä.

Muistattehan tiimit, että vastata voi jo aikaisemmin! Seuraavan eli 2. vaiheen kysymyslomakkeen linkki on jo lähetetty teille ja voitte halutessanne mennä vastaamaan siihen vaikka heti. Ideoinnin iloa!