Elämänohjeena tai -mottona kuulee usein, että pyritään elämään omaa elämää, välittämättä muiden mielipiteistä. Uuden liiketoimintaidean kehittelyssä tämä lähestyminen ei kuitenkaan toimi. Päinvastoin, ulkopuolisten mielipiteet ovat äärimmäisen arvokkaita sekä ideoinnin alkumetreillä että liiketoimintasuunnitelman viimeistelyvaiheessa.
Koska kaiken liiketoiminnan lähtökohta on se, että tuotteelle tai palvelulle löytyy kysyntää, kannattaa potentiaalisten asiakkaiden mielipiteitä kuunnella jo hyvissä ajoin. Näin pystyy keskittämään energiansa sellaisen tuotteen kehittelyyn, jolle oikeasti on ostajia.
Asiakkaiden lisäksi ajatuksia kannattaa vaihtaa esimerkiksi kokeneempien yrittäjien, sijoittajien tai muiden start up -yrityksissä toimineiden kanssa. Kantapään kautta oppiminen on toki tehokas keino, mutta jos mahdollista, kannattaa välttää edes osa kompastuskivistä keskustelemalla kokeneempien kanssa.
Viimeistään nyt, kun kisa-aikaa on jäljellä enää vajaat kolme viikkoa, on hyvä aika testata ideaa tiimin ulkopuolisilla. Arvokkaita näkemyksiä voi saada keneltä tahansa; opiskelutovereilta, perheeltä, naapureilta, mentorilta, harrastuskavereilta, sukulaisilta, keskustelupalstoilta tai muista nettiyhteisöistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti