sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Lisäaikaa ja lupaavat liikeidean tunnuspiirteet

Kevätkausi on erityisesti lukioissa melko kiireinen. Siitä huolimatta suurin osa tiimeistä oli suunnitellut venyvänsä ja viimeistelevänsä kisatyönsä määräaikaan mennessä.

Oppilaitoksista tulleen palautteen perusteella päädyimme kuitenkin antamaan hieman lisäaikaa kilpailutöiden palauttamiseen. Viimeinen palautuspäivä töille on nyt perjantai 25.2.2011. Toivomme, että lisäajan myötä tiimeillä on mahdollisuus panostaa niin kilpailutyöhön kuin opintoihin muutenkin.

Lupaavan liikeidean tunnuspiirteet ja muita vinkkejä liikeidean esittelyyn

Venture Cupin sivuilla hyvän liikeidean tunnuspiirteitä on listattu näin:


  • Se täyttää asiakkaan tarpeen eli ratkaisee jonkin ongelman.
  • Se on innovatiivinen.
  • Se on ainutlaatuinen.
  • Sillä on selvä kohde.
  • Se on kannattava pitkällä aikavälillä.


Lupaava idea pitää myös osata esittää niin, että muutkin alkavat uskoa siihen.

Wake Up! -finaalissa kullakin tiimillä on noin 5 minuuttia aikaa vakuuttaa raati siitä, että juuri heidän ideansa ansaitsee tulla palkituksi. Tällaista tiivistä puheenvuoroa, jonka tarkoitus on vakuuttaa kuulijajoukko, kutsutaan usein pitchiksi. Vinkkejä esimerkiksi siihen, miten pitch eroaa liiketoimintasuunnitelmasta löytyy esimerkiksi CapManin Anders Holménin esityksestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti