maanantai 29. marraskuuta 2010

Kilpailun raadin puheenjohtaja kannustaa rohkeuteen!

Wake Up! -raadin puheenjohtajaksi lupautunut Jussi Harveila kannustaa nuoria rohkeaan ajatteluun ja yrittäjähenkiseen asennoitumiseen. Nämä ominaisuudet ovat hänen mukaansa hyödyksi työelämässä riippumatta siitä, mihin tehtävään tai mille toimialalle sijoittuu.

Jussilla on yli parin kymmenen vuoden kokemus ideoiden muuttamisesta liiketoiminnaksi kansainvälisessä toimintaympäristöstä, joten kilpailutöitä arvioidaan erittäin kokeneen konkarin johdolla. Jussin esittelyn voit lukea Wake Up! -nettisivuilta.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Joko tiimillänne on mentori?

Mentorin hyödyntäminen on tehokas ja innostava tapa saada enemmän irti kilpailuun osallistumisesta. Mentorilta saa tukea sekä liikeidean kehittelyyn että liiketoimintasuunnitelman ja myyntipresentaation valmisteluun liittyvissä asioissa.

Jos ette ole vielä löytäneet tiimillenne mentoria, kannattaa kysyä apua kilpailutoimistosta kilpailu(at)ohjelmistoyrittajat.fi

perjantai 19. marraskuuta 2010

Linkkivinkkejä

Joko kilpailutoimiston kasaama linkkikirjasto on tuttu? Sieltä löytyy valtava määrä linkkejä ryhmiteltyinä työn eri osa-alueiden mukaan, mm. liikeidea, liiketoimintasuunnitelman laatiminen, rahoitus, markkinointi, myyntipresentaatio jne. Kannattaa käydä tutustumassa!

Jos sinulla on hyvä linkkivinkki listan jatkoksi, kerrothan siitä kilpailutoimistoon kilpailu(at)ohjelmistoyrittajat.fi 

tiistai 16. marraskuuta 2010

Inspiraation lähteille

Joskus vauhtiin pääseminen voi tuntua hankalalta. Inspiraatiota voi ammentaa monista eri paikoista: lähiympäristöstä, luonnosta, harrastuksista, netistä.

Kilpailutoimisto on kantanut kortensa kekoon kokoamalla Wake Up! -kisasivustolle case-esimerkkejä siitä, miten yrittäjän taival on alkanut, mistä ideat ovat syntyneet ja miten niitä on markkinoitu tai rahoitettu. Kannattaa tutustua!

Jos haluat jakaa omia inspiraatiovinkkejäsi, voit tehdä sen joko kommentoimalla tähän blogiin tai sähköpostitise kilpailutoimistoon kilpailu(at)ohjelmistoyrittajat.fi

Antoisaa inspiraation etsintää!

tiistai 9. marraskuuta 2010

Kisa käynnissä!

Wake Up! -liiketoimintakilpailuun ilmoittautui kaikkiaan 18 joukkuetta ympäri Suomea. Joukkueiden koko vaihtelee 1-5 osallistujan välillä, yhteensä mukana on 58 innovatiivista toisen asteen opiskelijaa.

Idean ja liiketoimintasuunnitelmien työstämiseen on aikaa 11.2. asti.  Finalistit julkistetaan maaliskuussa, ja finaali kisataan 26.3.2011.

Kilpailutoimisto toivottaa kaikille joukkueille antoisia hetkiä kilpailun parissa!


Kysymyksiä?

Kilpailutoimistossa odotetaan mielenkiinnolla tiimien ja opettajien kysymyksiä.  Näitä voi lähettää osoitteeseen kilpailu@ohjelmistoyrittajat.fi .

Kysymyksiin vastataan kootusti Wake Up! -sivuston FAQ-osiossa.


Palautetta, kehitysideoita?

Wake Up! -kilpailu järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Otamme mielellämme vastaan palautetta kisan sisällöstä, aikataulusta, järjestelyistä, viestinnästä, nettisivuista ja tästä blogista. Näin varmistamme, että ensi vuonna kilpailu vastaa entistä paremmin sekä opettajien että opiskelijoiden odotuksiin ja tarpeisiin.

Kehitysideasi ja palautteesi voit lähettää osoitteeseen kilpailu(at)ohjelmistoyrittajat.fi

maanantai 1. marraskuuta 2010

Kisa starttasi, ilmoittautuminen päättyi.

Ilmoittautuneet ovat saaneet postia ja odotamme kuumeisesti millaisia kysymyksiä opettajat esittävät. Kisatoimisto lupaa tiedottaa kilpailun kulusta näinä päivinä.