keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Kokonaisuus ratkaisee

Vaikka liiketoimintaidea on tietysti se kaikkein olennaisin asia, ei Wake Up! -raati arvioi tiimejä pelkän idean perusteella. Arvioinnin kokonaisuudessa otetaan huomioon myös työpäiväkirja sekä myyntipresentaatio. 

Työkirja: pääosassa sisältö

Hyvä työpäiväkirja on luova, rikas sisällöltään, ja sitä on päivitetty aktiivisesti. Parhaimmillaan työpäiväkirja on hyvä osoitus oppimis- ja luomisprosessista, siitä miten eri vaihtoehtojen kautta löydetään yhteistyöllä se kaikkein parhain. 

Työpäiväkirjan pitämiseen on jokainen tiimi saanut valita itselleen mieleisen tavan niin muodon kuin sisällönkin osalta. Joku valitsee perinteisemmän päiväkirjan ja toinen tallentaa ideoinnin vaiheet videolle. Muotoa tärkeämpi on sisältö. 

Myyntipresentaatio: vaikuttavuus on avainsana

Yksi osa liiketoimintasuunnitelmaa on pohtia, miten tuotetta tai palvelua myydään asiakkaille. Konkreettisen toiminnan tasolla ensimmäinen myyntitehtävä on aloittelevilla yrittäjillä edessä jo paljon ennen kuin tuote tai palvelu on valmiina myytäväksi. 

Suurin osa yrityksistä tarvitsee rahoitusta tuotekehitykseen, toiminnan suunnitteluun ja käynnistämiseen. Ensin pitää siis onnistua vakuuttamaan rahoittajat idean toteutuskelpoisuudesta. Kilpailutyöhön sisältyvän myyntipresentaation tärkein arviointikriteeri onkin nimenomaan se, miten hyvin tiimi onnistuu vaikuttamaan kilpailuraatiin presentaatiollaan.

Myyntipresentaation ideoinnissa kannattaa hyödyntää sekä Wake Up! -sivuston linkkikirjastoa että esimerkiksi tähän blogiin Youtubesta nostettuja videoita. 



 

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Hyvää joulua!

Lukukausi alkaa olla lopuillaan, ja joululoma kolkuttelee ovella (osalla ehkä jo alkanutkin). Loma on hyvää aikaa ajatusten kypsyttelylle ja uusien näkökulmien etsimiselle. Usein etäisyyden ottaminen meneillään olevaan projektiin auttaa huomaamaan kehityskohtia tai löytämään jotain ihan uutta.

Kaikki tiimit eivät kuulemaan mukaan aio pelkästään lomailla; innokkaimmilla on suunnitelmissa jatkaa idean kehittelyä yhteisissä palavereissa myös joululoman aikana. Kilpailutoimistossa ollaan aktiivisuudesta tietysti mielissään, kunhan tiimit malttavat myös levätä ja rentoutua riittävästi. Kevätlukukaudelle on hyvä kerätä energiaa - sitä tarvitaan myös Wake Up! -finaalissa :)

Oikein hyvää, rauhallista ja rentouttavaa joulunaikaa kaikille tiimeille, opettajille, mentoreille, raadille, yhteistyökumppaneille ja muille blogin lukijoille!

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Alan Wake ja Angry Birds - vuoden parhaat pelit

Helsingin Sanomat kertoo, että yhdysvaltalainen aikakauslehti Time on nostanut vuoden parhaiksi peleiksi Alan Waken ja Angry Birdsin. Onnea Remedy ja Rovio Mobile! Perustelut valinnalle voit lukea Timen jutusta.

Tällainen tunnustus Wake Up! -kisan keulakuvalle kasvattaa varmasti kaikkien kilpailuun osallistuvien tiimien intoa! Kukaties parin vuoden päästä Time-lehden listalle komeilee tuote tai palvelu, jonka idea syntyy tämän kisan yhteydessä.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Idea jalostuu jakamalla

Monesti hyvä idea tekisi mieli pitää omana tietonaan, kunnes on valmis julkistamaan sen viimeistä piirtoa myöten hiottuna. Tässä on vaihtoehdossa on puolensa. Huono puoli ainakin on se, että idean toimivuus paljastuu usein vasta sitten, kun siitä saadaan useamman ihminen mielipide.

Pahimmassa tapauksessa siis kehittelet loistavalta tuntuvaa ideaa hiljaisuudessa vuosikaudet. Kun sitten lopulta julkistat hengentuotteesi, huomaat ehkä että ideasi onkin liian monimutkainen, liian kallis toteuttaa, on jäänyt auttamatta jälkeen kehityksestä, ei vastaa kohderyhmän tarpeisiin tai ei vain yksinkertaisesti herätä kenenkään mielenkiintoa.

Tänä päivänä ideointi on yhä useammin avointa ja crowdsourcingia hyödyntävää. Ideavarkaus on aloittavalle yritykselle pienempi uhka kuin huono idea, kuvailee First Hopin ja Jaikun perustaja Petteri Koponen Digitodayn artikkelissa. Reilun vuoden takainen artikkeli on vielä varsin ajankohtainen - kannattaa lukea!

tiistai 7. joulukuuta 2010

Blogivinkki

Tamperelainen Lauri Kutinlahti tekee opinnäytetyötään teekkareiden ja diplomi-insinöörien asenteista yrittäjyyttä kohtaan. Yhdessä menestyminen -blogissaan hän jakaa pohdintojaan yrittäjäksi ryhtymisestä ja liiketoiminnan suunnittelusta.

Blogista löytyy paljon hyviä ja käytännönläheisiä vinkkejä liikeidean kehittelystä sen myymiseen asti. Kannattaa tutustua!